Vuoden veteraani

Palkinnon on lahjoittanut Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry.

  1. Palkinnosta kilpailevat kaikkien mäyräkoirien rotumuunnosten veteraanit, eli vähintään 8 vuoden ikäiset koirat, joilla on saavutettuja ansioita vuoden aikana joko näyttelyistä ja/tai kokeista.
  2. Kilpailevan koiran omistajan on oltava Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry:n jäsen.
  3. Hallitus valitsee vuoden veteraani-koiran, joka saa palkinnon haltuunsa vuodeksi kerrallaan.
  4. Palkinto luovutetaan Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry:n vuosikokouksessa.
  5. Voittaja vastaa palkinnon säilyttämisestä ja palauttamisesta seuraavaan vuosikokoukseen.
  6. Voittaja on velvollinen kaiverruttamaan palkintoon omalla kustannuksellaan veteraanin nimen sekä vuosiluvun.