Vuoden käyttökoirat

Palkinnot on lahjoittanut Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry.

  1. Kerho palkitsee erikseen vuoden luolakoiran, vuoden vesiriistakoiran, vuoden jälkikoiran sekä vuoden ajavan koiran.
  2. Kilpailevan koiran omistajan on oltava Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry:n jäsen.
  3. Palkinnon saa vuodeksi kerrallaan haltuunsa korkeimman pistemäärän saanut koira.
  4. Jos saman pistemäärän saa useampi koira, niin voittaja on vanhin.
  5. Palkinnon saa lopullisesti haltuunsa sen kolme kertaa voittaneen koiran omistaja.
  6. Palkinto luovutetaan Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry:n vuosikokouksessa.
  7. Voittaja vastaa palkinnon säilyttämisestä ja palauttamisesta seuraavaan vuosikokoukseen.
  8. Voittaja on velvollinen kaiverruttamaan palkintoon omalla kustannuksellaan koiran nimen sekä vuosiluvun.

VUODEN LUOLAKOIRA

Pisteet lasketaan kolmen parhaan koetuloksen perusteella seuraavasti:

LUT 1 10p.

LUME 1 10p.

Vuoden aikana saadusta valionarvosta (FI KVA-LUME) saa 5 lisäpistettä.

VUODEN VESIRIISTAKOIRA

Pisteet lasketaan kolmen parhaan koetuloksen perusteella seuraavasti:

VERI 1 10p.

VERI 2 8p.

VERI 3 5p.

Vuoden aikana saadusta valionarvosta (FI KVA-VERI) saa 5 lisäpistettä.

VUODEN JÄLKIKOIRA

Pisteet lasketaan kolmen parhaan koetuloksen perusteella seuraavasti:

MEJÄ AVO 1 koepisteet + 6p. MEJÄ VOI 1 koepisteet + 12p.

MEJÄ AVO 2 koepisteet + 4p. MEJÄ VOI 2 koepisteet + 10p.

MEJÄ AVO 3 koepisteet + 2p. MEJÄ VOI 3 koepisteet + 8p.

VAHI 1 45p. + 12p.

Vuoden aikana saadusta yhdestä valionarvosta (FI JVA tai FI KVA-VAHI) saa 5 lisäpistettä.

VUODEN AJAVA KOIRA

Pisteet lasketaan kolmen parhaan koetuloksen perusteella seuraavasti:

MÄAJ 1 koepisteet + 15p.

MÄAJ 2 koepisteet + 10p.

MÄAJ 3 koepisteet + 5p.

Vuoden aikana saadusta valionarvosta (FI KVA-MÄAJ) saa 5 lisäpistettä.