
Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry
KERHON ESITTELY
Lämpimästi tervetuloa Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry:n kotisivuille! Olemme Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n alainen paikallisjärjestö, joka toimii laajasti Etelä-Pohjanmaan alueella. Kuulumme myös Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiriin. Olemme aktiivinen ja ahkera kerho, joka järjestää toimintaa liki jokaisen lajin saralla, lähes joka viikko. Jäseniä meillä on tällä hetkellä liki 250. Kerhomme jäsenistöön kuuluu myös kasvattajia jokaisesta mäyräkoiran rotumuunnoksesta. Liity mukaan seuraamaan toimintaamme!
Päivitämme myös ahkerasti Facebook-sivujamme, käy katsomassa!

PALA HISTORIAA
Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry on perustettu 17.06.1978 Alavudella. Kerhon ensimmäisen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Tanttari. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Eeva Heikinmäki, Pekka Sihto, Lalli Tarkkanen, Hilkka Tuovinen, Kalevi Jokiaho sekä Jaakko Saarimäki. Sihteerin ja rahastonhoitajan työt sai lähes 10 vuodeksi hoidettavakseen Pirkko Kujansuu.

Ensimmäisenä vuonna kerholla oli 24 jäsentä. Alkuvuosina toiminta pyöri lähinnä Vilho Puskan latoon Alavuden Kontiaisten kylään sijoitettujen Suomenselän Kennelkerhon omistamien keinoluolien ja käytännön metsästyksen ympärillä. Ensimmäiset luolakoirien taipumuskokeet kerhon omissa nimissä järjestettiin 17.05.1980. Vuonna 1983 kerho sai omat keinoluolat, jotka sijoitettiin Ilmajoelle Erkki Paulasaaren omistamaan latoon. Näillä keinoluolilla pyöritettiin vuosikaudet harjoituksia yhdessä Pekka Sihdon ja Sakari Kankaanpään kanssa.
Vuosikymmenen taitteessa käynnistyi myös MEJÄ-toiminta. Ensimmäiset jälkikokeet järjestettiin Alavudella 26.07.1980 Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n nimissä. Viimeisimpänä koemuodoista käynnistyi MÄAJ-toiminta. Alavudella järjestettiin ensimmäiset ajokokeet 14.10.1984. Kerhon ensimmäiset vuodet olivat hyvin harjoittelu- ja koepainoisia. Vuonna 1984 järjestettiin Alavudella kerhon ensimmäiset kesäpäivät. Näitä kesäpäiviä -ja toisinaan lisäksi myös syyspäiviä- järjestettiin kymmeniä vuosia. Huhtikuussa 1988 kokoonnuttiin Seinäjoelle ravintola Sorsanpesään juhlimaan kerhon 10-vuotiasta ja nousujohteista taivalta. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin myös logokilpailu, jonka voitti ilmajokelaisen Maritta Saarimäen ehdotus. Tänä päivänä tuo samainen logo tunnetaan ympäri Suomen, sillä se oli käytössä aina vuoteen 2022 saakka. Kerhon hallitus pyysi Maritta Saarimäkeä uudistamaan kerhon logon vuonna 2022, ja miten upean työn saimme käyttöömme uudeksi logoksi.

1980-luvun loppu- ja 1990-luvun alkuvuosina kerhon toiminta jatkoi kasvamistaan. Monet kerhon jäsenistä ryhtyivät harrastamaan kasvatustoimintaa. Myös kerhon jäsenet koirineen kilpailivat ahkerasti ja hyvin menestyksekkäästi, mainittakoon Aatos Käkelän lkn Kopon Leidi josta tuli MÄAJ Suomenmestari vuonna 1991 sekä Pekka Sihdon lkn Rinjan Lily Lee joka osallistui vuonna 1991 Helsingin Messukeskuksessa pidettyyn Euroopanvoittajanäyttelyyn saaden tittelin Euroopan Voittaja EV-91.
Vilkkaan toiminnan vuoksi myös talous vahvistui ja oli ajankohtaista sijoittaa hankittuja varoja kiinteään omaisuuteen. Kerholle hankittiin kirjoitus- ja monistuskoneet sekä siirrettävä parakki tauko- ja kanttiinitiloiksi. Vuonna 1992 ostettiin puheenjohtaja Jouko Pakkalan johdolla Ilmajoen Koskenkorvalta pieni metsäpalsta, Mäyräkoira nimeltään. Vuonna 1994 palstalle rakennettiin peltihalli keinoluolia varten.

Kerhon historiaan mahtuu myös pitkä lista järjestettyjä näyttelyitä ja arvokilpailuja. Kerhon ensimmäinen näyttely, mäyräkoirien erikoisnäyttely, järjestettiin 19.01.1986 Ähtärin Urheilutalolla. 26.09.1992 Ylistarossa järjestettiin mäyräkoirien SM-ajokokeet. Kerhon järjestämät MEJÄ:n SM-kilpailut pidettiin 18.-19.09.1998 Töysän, Alavuden sekä Ähtärin maastoissa.
Meidän kerhollamme on siis toiminnantäyteinen, reipasluontoinen ja vahva historia. Kerhossa on kautta aikain näkynyt hyvä yhteishenki. Tässä kerhossa kukaan ei jää ulkopuolelle vaan kaikki mahtuvat joukkohon!

© Etelä-Pohjanmaan Mäyräkoirakerho ry & Tiia Tuovinen